Mirjam Kälkäjän mielestä hänen pääteoksiaan ovat romaanit Tulijoki (1986) ja Kallis lapsi (1987). Tulijoki kertoo
taiteilijasta, nuoresta metsätyömiehestä Paatsjoen Norjan puoleisella rannalla vuosina 1940-50. Mirjam Kälkäjä tiesi
jo 9-vuotiaana tyttösenä, että hän tulee joskus kirjoittamaan tämän tarinan. Hän istui tuolloin Melkefossissa kolme
päivää nuoren taiteilijan vasemman olkapään takana ja katsoi hiirenhiljaa, häiritsemättä, hänen maalaamistaan. Hän
oli tuolloin Norjan Sör-Varangerissa, lähellä menetettyä kotiseutua, joen yli Norjaan naitujen isän siskojen luona
kylässä. Muut menivät sukulaisiin, mutta Mirjam Kälkäjä imi itseensä taidetta ja sen luojaa. Tämän tapahtuman,
tunnelman, ainutlaatuisen yhteisyyden hän kirjasi Tulijokeen, joka muutenkin myötäilee nuoren taiteilijan lyhyeksi
jääneen elämän kohtaloita. Kirja kertoo siirtolaisuudesta uudelta näkökulmalta: se kertoo niistä
suomalaissyntyisistä ja suomenkielisistä ihmisistä, jotka jäivät rajajoen Norjan puoleisiin kyliin, kun suku
Suomen puolelta joutui lähtemään evakkoon eikä enää palannut. Tuo taiteilijakohtalo ja Norjan suomalaisväestä
olivat Mirjam Kälkäjän mielessä jossakin hänen aivolohkossaan vuosikymmenet, mutta vasta 45-vuotiaana hän oli
valmis kirjoittamaan sen. Kirjassa on myös kaiken toistumisen teema: se on myös kuvaus kirjailijasta, joka
kirjoittaa kirjaa 1950-luvulla kuolleesta taiteilijasta.
Romaani Kallis lapsi kertoo syntymäaikanaan maailman pienimmän eloon jääneen keskosen ensimmäisestä ikävuodesta. Mirjam Kälkäjä toteaa, että tämä kirja syntyi, koska Saana syntyi ja niinpä kirja on vahvasti dokumenttipohjainen. Mirjam Kälkäjä kertoo, että Saana Susanna todella syntyi aprillipäivänä 1985 voipaketin kokoisena, nyljetyn oravan näköisenä . Hän todella kehittyi niin kuin kirjassa on kerrottu, jokainen kallisarvoinen painon nousun gramma on kirjattu, hänen hahmonsa kirjassa perustuu lääkärien, vanhempien, hoitajien ja fysioterapeuttien haastatteluihin, lääkärintodistuksiin, äidin muistiinpanoihin jne. Kaikki muu kirjassa onkin sitten kirjailijan vapautta , elämää, joka henki siitä tilanteesta, tunnelmia, odotusta, epätoivoa ja toivoa; koko voimakkaiden tunteiden ja lääketieteellisen taistelun kudelma, jota Mirjam Kälkäjä seurasi etäältä päivä päivältä, mutta jonka hän sitten kirjoitti oman itsensä kautta. Käsikirjoituksen hän luetti ja hyväksytti niillä ihmisillä, jotka (eri nimillä) esiintyvät kirjassa, ja he hyväksyivät sen muutoksitta ja hämmästyneinä: Mistä tiesit?
Kirjailijan raskas ja antoisa tehtävä on mennä toisen ihmisen nahan sisään... Mirjam Kälkäjä seurasi Saanan tarinaa hänen syntymästään saakka, ja vuoden kuluttua vanhemmat pyysivät, että hän kirjoittaisi Saanan kohtalosta: jos siitä olisi apua ja lohtua samanlaisessa tilanteessa oleville. Mirjam Kälkäjä oli nöyrä ja innostunut. Niinpä hän syventyi keskoslääketieteeseen ja muuhun materiaalihankintaan ja kirjoitti. Palaute on hänen mielestään ollut voimakas ja lämmin, kiitollinen: Saanan tarina lohduttaa lukijoita yhä edelleen.
Mirjam Kälkäjän mielestä hänen oma henkilöhistoriansa selittää hänen kirjallisen työnsä painotukset ja teemat. Hän kirjoittaa Petsamosta ja syrjäytyneistä, vammaisista, taiteilijoista ja muista elämän orvoista. Kaikissa hänen teoksissaan on jokin lähtökohta, joku kipupiste, josta tarina lähtee. Usein tapahtumapaikkana on ollut Petsamo. Mirjam Kälkäjä kuitenkin toteaa, että sijoittipa hän teostensa henkilöt mihin aikaan ja paikkaan tahansa, niin hän aina huomaa kirjoittavansa samoista asioista. Hänen teemojaan ovat yksinäisyys, erilaisuus, syrjäytyminen ja syrjäytyneisyys - siis juuri taiteilijat, vammaiset (mm. kuulovammaisista kertova romaani Käsillä toinen tarina, 1990), kylähullut (novelli ja näytelmä Kalkki-Pappi, 1988), evakkous (monet Petsamo-kirjat ja näytelmät esim. Petsamolaiset, 1977, Maan ja joen poikki, 1978, Joen takana Petsamo, 1991), naiset ja muut heikot voimat (kuten kolme naiskohtaloa monologinäytelmässä Tulena ja aurinkona, 1992). Miten laulaakaan Juice Leskinen: Jälkeen laulun miljoonan/yhä samaa laulua kirjoitan...
